tiistai 18. lokakuuta 2016

Sauli Väinämö Niinistön vaiettu salaisuus





                                                       





Suomen kansaa erehdytettiin äänestämään presidentiksi mies joka on osoittautunut täydellisesti vääräksi valinnaksi. Kun ihmiset katselevat ympärilleen, aika moni ihmettelee mitä tälle maalle on tapahtunut. Moni ei oikein ymmärrä, että tälle maalle on tapahtunut juuri se paha mitä Sauli Niinistö on halunnutkin tapahtuvaksi.

Mistähän johtuu, että nimenomaan Sauli Niinistön presidenttikaudella maahanmuutto ja rikollisuus ovat huomattavasti lisääntyneet? Miettikääs sitä.

Sauli Väinämö Niinistön presidenttiys perustuu täyteen huijaukseen. "Kolla Kollaakin" mainostettiin "kaikkien aikojen suosituimmaksi" ja "parhaimmaksi" virvoitusjuomaksi.

Väritetyllä ja liioitellulla, totuuden vastaisella mainoksella kuluttajat houkuteltiin ostamaan "tolkun" juomaa, mutta kun se oli aluksi värjännyt ja syövyttänyt hampaat ja lopulta rikkonut kuluttajien vatsat poistui juoma vähin äänin reklamaatioiden saattelemina kauppojen hyllyiltä kaatopaikalle ja myyntikieltoon.

Fiasko Sauli Niinistön mainos on juuri tuollaista... paljon puhetta ja paljon ylistävää mainosta, mutta totuus ja todellisuus? kenelläkään ei ole esittää mitään konkreettista tai mitä positiivista hyvää muka Sauli Niinistö olisi Suomen hyväksi saavuttanut. 

Pahaa, sitä hän on saanut aikaiseksi ja vasta nyt presidenttinä ollessaan hänen pahuutensa on päässyt leviämään! 

Sauli Niinistö on sairastunut valtaan, niin käy tyhmille. Niin kävi Kataisellekin ja Stubbille. 

Internetin aikakautena totuutta on turha enää kuitenkaan pakoilla. Niinistön maine on muuttunut entistä tyhmemmäksi ja mainos entistä typerämmäksi. Niinistö organisoi varsinaisen 2016 kesähuijauksen esittämällä lehtiin ja tv:n valheen, valhe oli siinä että "hän nauttisi huippusuosiota" ja häntä vastaan ei olisi kuin prosentti" Mikä on totuus? Kysymyksessä oli Kokoomuksen tilaama HS-kyselyksi naamioitu huijaus mitä TNS-gallub väritti, mutta petkutus kärähti kuitenkin hetkessä.

Todellisuuudessa Niinistön hankkeita ei tue kuin 20% prosenttia väestöstä ja hänen kannatuksensa on presidenttien historian heikoimpia. Täydellinen typeryshän enää kannattaisi tai äänestäisi tälläistä miestä sillä ehdokkaita Suomen presidentiksi kun on tarjolla huomattavasti parempia, tervettä ja tuoretta ilmapiiriä Suomen politiikkaan ja vanhan miehen Sauli Niinistön myrkyttämään ulkomaan politiikkaan.  

Vanha sananlasku sanoo että jokaisella meistä on synkkiä salaisuuksia jotka viedä mukanaan hautaan. 

Tässä seuraavassa paljastetaan mitä mätää istuvan presidentin taustoista löytyy, Sauli Niinistön suhteet naisiin ovat olleet nimittäin enemmän tai vähemmän kieroutuneita. Tunne-elämän epävakaus yhdistettynä perverssioihin heijastuu koko ihmisessä. Asiaa on tarkasteltava siis kokonaisuutena. Kuka olisikaan ihan oikeasti halunnut presidentiksi seksuaalisesti kieroutunutta vanhaa miestä joka saa orgasmeja vauvojen vaipoista tai fiiliksiä haureudesta alaikäisen sukulaistyttönsä kanssa. 

Myötävaikuttaen lisäksi ilkeydellä lastensa äidin kuolemaa ja käyttäen hyväksi siitä saamaansa "nyyhkytarinaa" akkojen lehdissä pönkittämään poliittista agendaansa.


Sellainen mies on impulsiivinen ja epävakaa Sauli Väinämö Niinistö joka vaihtaa kantojaan ja päätöksiään sitä mukaa kuin kalsareitaan kaksi kertaa päivässä.


Ensimmäisessa avioliitossaan Niinistö piti vaimoaan tarpeettomassa henkisessä paineessa, seurauksena vaimo teki itsemurhan. Siis Marja-Leena Niinistön  "onnettomuus" : Suora valaistu tieosuus Hiidenveden kohdalla, ajoneuvo kunnossa, ei havaintoja nautinto-aineista, ei havaintoja väsymyksestä....

Tapahtuma on tulkittu kaikkien todisteiden valossa itsemurhaksi. 


Tapahtumaa edeltävänä sunnuntaina tämä Marja-Leena oli itkusta tuherrellen vuodattanut muutaman uskotun henkilön luona käydessään häpeää ja sitä että hän ei voi eikä jaksa enää elää koska hänelle oli paljastunut Saulin seksisuhde pariskunnan yhteiseen alaikäiseen kummilapseen Jenni Haukioon.

Sauli Niinistö käytti sikamaisesti hyväksi Marja-Leenan kuolemaa poliittisen agendansa luomiseksi ja keräämällä säälipisteitä nyyhkytarinalla. 

Käytännön karkeistettuna Sauli Niinistö provosoi siis vaimonsa viimeistä ratkaisua omien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kirkon viranomaisten viralliset asiakirjat todistavat nykyisen vaimonsa Jenni Haukion ja Sauli Niinistön erään sukulaissuhteen jopa ennen heidän vihkimistä, viranomaisten toimittamien asiakirjojen kertomana silloin kun pieni vauva Jenni Haukio sai nimensä ja liitettiin kirkon jäseneksi kasteessa juridiset osapuolet olivat seuraavat henkilöt:  Sauli Väinämö Niinistö ja Marja-Leena Niinistö. 

Viranomaisten todistelujen lisäksi myös muut paikalla olleet vahvistavat saman.

Tämä todistaa tämänkin virallisen ja tässä tapauksessa karmaisevan totuuden siis sen että Sauli Niinistö ja Jenni Haukio olivat virallisesti sukulaisia jo ennen kuin pappi vihki heidät avioliittoon.


Todistelu paljastaa että Sauli ja Marja-Leena hoitivat myös pikku Jenniä kun tämä oli vauva, asiaa tarkemman huomion kertomana Marja-Leenan salaisuudeksi jäi hänen varmasti näkemänsä ja kokemansa tieto Saulin fetissistä, eli häiritsevästä mielenkiinnosta ja intohimosta vaihtaa juuri vauvojen vaippoja sekä kyseisen toimenpiteen aiheuttamasta Saulin erektiosta.

Se ja sellainen oli kuulemma kyläilyjen tärkein tehtävä tässäkin tapauksessa kun Sauli ja Marja-Leena kävivät tapaamassa Haukioita. 


Marja-Leena Niinistö menehtyi tammikuussa 1995, Jenni Haukiosta tuli täysi-ikäinen vasta saman vuoden huhtikuussa. Kuinka kauan Sauli Niinistö ehti harjoittaa haureutta alaikäisen sukulaistyttönsä on varsin mielenkiintoista, kertovat myös että Sauli Niinistön ja Marja-Leenan viimeistä tapaamista sävytti varsinainen farssi, järeä perheriita. Nimittäin Sauli oli lähtenyt onnettomuuspäivän aamuna töihinsä ovet paukkuen, vaatiko Marja-Leena jälleen selitystä Sauli Niinistön haureudesta alaikäisen sukulaistyttönsä kanssa sen luoja tietää.



Vaimon kuoleman jälkeen tuli upea missi, Niinistö sikaili aikansa korkeilla arvoillaan ja naisen alapäätä koskevilla mauttomilla vitseillä ja jäi taas yksin

Missin jälkeen Sauli Niinistö takertui omaan sukulaiseensa, kummityttöönsä siis tähän Jenni Haukioon jonka korkkasi jo tämän ollessa vielä alaikäinen. Tänään Jenni Haukio ei henkisen vajautensa takia kykene ymmärtämään todellista pelkän kulissin- ja esiliinan asemaansa Sauli Niinistön rinnalla. Mistään terveestä ja kristilliset arvot täyttävästä kunniallisesta avioliitosta Niinistön ja Haukion välillä ei ole kysymys.

Miten Niinistö reagoi elämänsä tärkeimmän ihmisen oman äidin menehtymiseen? ihmisen jolta on saanut suurimman lahjan elämän. Niinistö suri äitinsä menehtymistä korkkaamalla konjakit saatanan virnistys naamassa ja tuulettamalla koreasti tanssilattialla, suru-ajasta ei tietoakaan. 

Varmaan tauolla varmaan vielä mietti että missähän sen vanhan pierun testamentti on että saadaan booliin vielä jäitä.

Ja vanhaa miestä huorinteko viehätti taas. Yhdessä Harkimon kanssa Niinistö kävi alkuvuodesta naisissa Dubaissa, pikku Jenni mökötti luonnollisesti Suomessa.

Syyskuussa 2016 puolestaan keimaili nuoren teininäyttelijättären käsikynkässä, Jenni taas yksin kotonaan mököttämässä. 

Pieni Jenni Haukio, ei siis vieläkään ymmärrä mikä hänen todellinen roolinsa vanhan kevytkenkäisen miehen rinnalla on. Se on aivan jotain muuta kuin siveellinen, kristilliset arvot täyttävä terve avioliitto.

Jos näin traagisen totuuden jälkeen mielesi on paha niin piristä itseäsi katsomalla hieman kevyempiä ja piristävimpiä yksityiskohtia klikkaamalla tästä ole hyvä